Lauantaina iltapäivällä valmistin esitaikinan eli juuren
3 dl ruisjauhoja
1 pss perunamuusijauhetta
500 g vähärasvaista jugurttia
1/2 l lämmintä vettä
1/2 pakettia tuorehiivaa (n. 25-30g)
1 dl mämmi- ja kaljamaltaita
pinnalle vehnäleseitä n. 2 dl
Vaivasin kaikki aineet tasaiseksi massaksi ja ripottelin leseitä esitaikinan pinnalle. Tein taikinan tällä kertaa kannelliseen 5 litran vetoiseen muovirasiaan.
Vaivattuani taikinaa hetken aikaa jätin sen huoneen lämpöön odottamaan leivontaa. Illalla kävin kertaalleen hämmentämässä taikinan uudelleen sekaisin ja leipomisen aloitin vasta tänään sunnuntaiaamuna.
Leivonta
esitaikina
hiivaleipäjauhoja
2-3 tl suolaa
Lisäsin käsituntumalla esitaikinan joukkoo hiivaleipäjauhoja. En tullut mitanneeksi paljonki niitä meni, mutta viitisen desilitraa saattaa olla jopa liikaakin. Eli lisäile jauhoja sen verran, että taikinasta tulee paksun moussen vahvuista. Jätä taikina kohoamaan noin tunniksi ja leivo leipäset nostelemalla taikinasta lusikalla pieniä kokkareita leivinpaperille. Painele jauhotetulla kämmenellä leivät litteiksi. Itselläni tästä taikinasta tuli kolme pellillistä leipäsiä (38 kpl).
Leipäset paistetaan 225 celsiusasteessa, kunnes ne ovat ihanan rapeita alta ja päältä. Ne kannattaa puolittaa terävällä veitsellä heti kahteen osaa, jolloin niitä on mukava nauttia jähtymisen jälkeenkin. Jäähdyttyyään kuoresta saattaa tulla hankalasti leikattava.
Mikäli et malta odottaa leipomisen kanssa seuraavaan päivään, suosittelen kuitenkin juuren tekeytymiselle annettava ainakin 6 tuntia aikaa. Voit siis tehdä juuren lähtiessäsi töihin ja leipoa tuoreet leipäset iltapalalle.
Hahaa! Löysinpäs sut! ;)
VastaaPoista